susirajan kirjastontäti

MikroPC uutisoi kanadalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan noin puolet ihmisistä jakaisi Facebook-sivunsa työnantajansa kanssa. Mitähän se toinen puoli mahtaa miettiä?

Itse ottaisin pomoni ilomielin FB-kaverikseni vaikka heti, sillä en laita sinne todellakaan mitään mitä en haluaisi pomojen - entisten, nykyisten tai mahdollisten tulevienkaan nähdä. Enkä sen puoleen muuallekaan nettiin.

Aina kun pidän nettiopetusta koululaisille niin kerron heille että nämä naamakirjat ja irc-galleriat on vähän samoja kuin koulun ilmoitustaulu - mitä et kehtaisi taululle laittaa, älä laita nettiinkään. Koskee myös työpaikan ilmoitustaulua.

Minusta on aina hauskaa lukea toisten tekemiä listoja merkittävistä kirjoista, niin kuin nyt tuo sadan kirjan klassikkolista (jonka lukeminen tosin ei ole edennyt viime aikoina mihinkään). Sebastian Faulksin kokoama neljänkymmenen suosikin lista sisältää vanhoja tuttuja, mutta myös opuksia joista en ole ikinä kuullutkaan.

Mielenkiinnolla olen seuraillut Blu-rayn ja HD DVD:n mittelöä siitä kumpi valtaa teräväpiirtomarkkinat. Nyt Reuters uutisoi, että Toshiba hautaa HD DVD:n kokonaan. Meidän kirjastossa kukaan ei ole kysellyt vielä kumpiakaan levyjä, dvd:t ovat toistaiseksi riittäneet. Ehkä nyt voisi uskaltaa kokeeksi jonkun Blu-ray -levynkin hankkia.

Pienessä kirjastossa siis saa/joutuu tehdä hyvin monenlaisia töitä, mutta mitä näistä opin koulutuksessani? Enpä juuri muuta kuin tiedonhaun (kiitos kuitenkin siitä, se oli todella perusteellista ja tarpeen). Hyvin monet kirjastotyön perusasiat opin kuitenkin vasta työssäni. Luetteloinnin opin Kirkkonummen kirjastossa yhtenä kesänä (terveisiä Kirstille!), kirjavinkkauksen opin siten että menin sen kamalan ison kirjakasan kanssa lapsilauman eteen ja aloin höpöttää. Tosin olin minä opiskellut kannesta kanteen Marja-Leena Mäkelän Kirjavinkkarikirjan - mutta en siis koulutukseni puitteissa vaan ihan oma-aloitteisesti. Johtamisen opin siten, että huomasin tittelini perässä lukevan nuo maagiset seitsemän kirjainta ja ryhdyin käyttäytymään siten että muka osaisin todella homman.

Millainen koulutus olisi tarpeen ihmiselle joka haluaa pienen kirjaston johtajaksi? Ainakin siinä olisi jotain siitä itse johtamisesta, eli kuinka ollaan esimies. Kunnallishallinnon tuntemuskaan ei olisi pahitteeksi. Sitten toivoisin koulutuskeijulta myös isoa annosta lastenkirjastotyön kurssia, kotipalvelun perusteita, kirjallisuuden tuntemusta (mitäs kivaa luettavaa teillä olisi kolmevuotiaalle?), tiedotusta, markkinointia (hei, meille oikeesti tulee uusia kirjoja joka viikko!), tapahtumien järjestämistä, ryhmäkäyntien valmistelua, hankintaa, mediakasvatusta, tietotekniikkaa, tiedonhaun opetuksen järjestämistä… Eli jotain siitä kaikesta mitä todella teen päivän mittaan. Lopuksi koulutuskeiju voisi vielä antaa perusteellisen opastuksen siihen, kuinka perustellaan kirjastotyön tärkeys, vaativuus ja todellinen luonne ulkopuolisille.

Täytin tänään kyselylomakkeen, joka käsitteli kirjastonjohtamista. Eräs ensimmäisistä kysymyksistä oli, että miksi halusit kirjastonjohtajaksi. No, enhän minä varsinaisesti halunnutkaan. Halusin pienen kunnan kirjastoon töihin ja tällä koulutuksella ainoa mahdollisuus on olla puljun johtaja. Pienessä kirjastossa kun saa tehdä monenlaisia töitä, tänäänkin tein hankintoja, suunnittelin kirjavinkkausta, valitsin sivukirjastoon meneviä vaihtokokoelmia, lainasin, palautin, tein suunnitelmia jo ensi vuotta ajatellen, pohdin tulevaa maakunnallista kirjastoyhteistyötä, juttelin meidän atk-ihmisen kanssa asiakaskoneiden mahdollisista uusista ominaisuuksista jne. jne. Ja nyt kun näitä alkaa listata niin ihmetyttää mihin kaikkeen sitä ihminen ehtiikään yhden päivän aikana =)

Lainasin tämän kirjan joululukemiseksi kun ajattelin tarvitsevani jotain kevyttä hömppää. Ja sitten tuo mokoma kirja osoittautuukin symboliseksi kirjoitukseksi uskonnollisuudesta ja siitä mikä elämässä on tärkeintä. Kirjan päähenkilö boheemi, värikäs ja välitön Vianne perustaa pienen suklaapuodin pieneen ranskalaiseen kylään ja törmää ahdasmielisyyden muuriin jota kirjassa kuvastaa kylän pappi. Kirja sijoittuu paastonaikaan, jolloin tulisi luopua nautinnoista ja kieltäymyksen kautta olla kunnollinen ihminen, mutta Viannepa ei moisesta välitä vaan saarnaa ystävyyden, onnellisuuden ja nautinnon puolesta. Ja sen että elämää ei pidä ottaa niin kamalan vakavasti. Ja sen että jokaisen tulee olla rehellinen itselleen. Ja sen että elämän pienet ilot - kuten suklaaflorentiini - tekevät elämästä elämisen arvoisen. Hänen pieni suklaakauppansa on saman torin laidalla kuin kirkko ja siinä ikkunat vastapäätä nämä kaksi taloa muodostavat mielenkiintoisen vastaparin - ahdasmielisyys vai ystävyys, pidättyvyys vai nautinto, itsensä kieltäminen vai onnellisuus.

Joku kirjoitti kirja-arvostelussaan että kirjan hahmot jäävät ohueksi, mutta jos väittää noin niin tarkoittaako se sitä ettei ole ymmärtänyt kirjan sanomaa niin että olisi voinut samastua keheenkään? Vai tarkoittaako se sitä että tuntee samastuvansa tuon papin kanssa, eikä sitä halua itselleenkään myöntää?

Syksyn tulon huomasi tänään sateiden lisäksi siitä, että oli ensimmäinen lauantaityöpäivä kesän jälkeen, meillä kun kesälauantaisin kirjasto on kiinni. Ihmisiä kävi tasaisena virtana, minusta on aina ihana huomata että meistä on hyötyä. Kaikki vain ei näy lainauslukuina, joka on se tärkein mittari päättäjille. Tosi moni käy lukemassa lehtiä ja käyttämässä nettiä. Vilaukselta näin kun eräs etsi työpaikkoja, toinen etsi digiboksin asennusohjeita. Yhdelle opiskelijalle etsittiin kirjoja itämaisesta (lähinnä Lähi-Idän) kirjallisuudsta, aika kiven alla ne tuntuu olevan kun kirjallisuustiede tuntuu olevan niin kovin länsimaispainotteista. Tämän kaiken tein tietysti yksin koska meillä ei ole mahdollista pitää kahta työntekijää lauantaisin.

Niin ja siinä sivussa hyllytin, hoidin asiakaspalvelun, poistin isot kasat vanhentunutta materiaalia, juttelin asiakkaiden kanssa ja yritin pitää flunssan loitolla.

1. Kirja joka muutti elämäsi?
Ei ole mitään yksittäistä kirjaa mikä olisi muuttanut kaiken kertarysäyksellä. Ehkä minua on muovannut kirjojen virta joka lävitseni on kulkenut alkaen sadoista opuksista joita äiti minulle luki, niistä Pikku Pegasos ehkä tärkeimpänä.

2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Douglas Adamsin Linnunrata-trilogia on useimmin uudelleen luettujen listalla ykkösenä.

3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Kalevala, voisin lukea ja laulaa sen runoja hiekalla yksin kotia ikävöiden.

4. Kirja joka sai sinut iloiseksi?
Jukka Tilsan sarjakuvat

5. Kirja joka sai sinut itkemään?
Reko ja Tina Lundanin Viikkoja, kuukausia

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetun?
Jonkun keskiajalla eläneen naisen omaelämäkerta

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Montakin on sellaista jotka olisi kyllä voinut jäädä kirjoittamatta. Paljon on niitä jotka olisi hyvin voinut lyhentää puoleen teoksen siitä kärsimättä. Jotain mainitakseni eräs tyhmimmistä kirjailijoista on Nicholas Sparks. Tunnustan: välillä on hauska tarttua hömppäromaanin kevyisiin tunnelmiin, kun ajatukset ei jaksa kääntyä vakavampiin aiheisiin. Mutta tämä Nicholas-ystävä ei ymmärrä tätä genreä laisinkaan, vaan sekoittaa kirjoihinsa synkkiä loppuja ja muuta ahdistavaa. Jos minä haluan viihdettä niin siinä on oltava onnellinen loppu. Jos taas haluan lukea kurjista elämänkohtaloista niin tartun mieluummin Dostojevskiin.

8. Kirja jota parhaillaan luet?
Agatha Christien Partner’s in crime ja Peter Hoegin Hiljainen tyttö (kirjoja on aina kesken useita…)

9. Kirja jonka aiot lukea?
Varmaan alitajunnassa on moniakin jotka aion lukea, mutta yksi heti mieleen tuleva on Lionel Shriverin tuleva kirja Kaksoisvirhe. Luin hänen aiemman suomennetun Poikani Kevin, ja olin heti myyty. Ahdistava, mutta siinä oli jotain sellaista mitä en ole ikinä vielä kirjasta kokenut. Mikä on syy tähän julmuuteen johon Kevin päätyi. Onko aina kaikkeen jokin syy?

10. Kirja jota et aio lukea vaikka “ehkä pitäisi”?
Tuon “ehkä pitäisi” voi tietysti tulkita monella tavalla, mutta en aio tuhlata kallista lukuaikaani kaikenmoisiin jännäreihin, sanoisinko remeksiin. Ei siinä mitään, hyviä kirjoja varmaan sarallaan mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Luen mieluummin perinteisiä dekkareita, jos jotain jännitystä haluan. Poirotin käyskentely kartanon pihassa harmaiden aivosolujen raksuttaessa on mukavampaa. Ja erityisesti en lue kauhukirjoja, niihin en vaan kykene.

11. Kirja jota ei olisi pitänyt lukea?
Yksi kamalimmista kokemuksista on Mayday, jonka luin aivan liian nuorena ja näin siitä painajaisia. Siinä lentävään lentokoneeseen iskeytyy pommi ja karmeita kohtaloita kuvataan hieman liian tarkkaan.

12. Jos kirjoittaisit kirjan, minkä niminen se olisi?
Minulla on mielessäni eräs kirjan idea, saa nähdä tuleeko siitä ikinä mitään. Sen nimi voisi olla vaikkapa “Ympyrän kehällä”. (Oikeasti tässä kävi näin, että ensin keksin tuon Ympyrän kehällä ja totesin että se on huono nimi. Sitten keksin paremman ja totesin että se on niin hyvä etten haluakaan julkaista sitä tässä, joten jääköön tuo nyt julkiseksi, vaikken siitä erityisemmin pidä.)

Uutisen mukaan Ameriikan ihmemaassa on joku firman pomo suuressa viisaudessaan päättänyt että aletaan laittaa työntekijöille rfid-tunnisteita ihon alle. Juu, voihan olla että nämä kaksi ensimmäistä sirutettua työntekijää ovat vapaaehtoisia ja voihan olla että tämä on alkuun vain koe, mutta ei tästä kovinkaan pitkää matkaa ole siihen, että firma laitattaa kaikille työntekijöilleen sirut. Ja siitähän tullaan tietysti siihen, että se on joko implantti ihon alle tai kortistoon etsimään uutta työtä. Ja minä en sekuntiakaan usko siihen, että mokomia tunnisteita käytetään vain siihen mihin ne on aiottu eli tiettyjen ovien avaamiseen vain tietyille ihmisille.

Joskus saa hyvän mielen niin vähästä. Laittelin eilen lastenosastolla esillä olleita kesäkirjoja hyllyyn ja näytille laitoin muutamia hyviä runokirjoja, ainakin siihen meni Kaija Pispan Titulein taikasanat ja Jukka Itkosen Koipihumppa. Helppolukuisista kirjoista poimin esittelyyn Kipinöitä eli semmoisia aivan lukemaan opettelevien kirjoja tavuviivojen kera. Eiköhän pian tule äiti lastensa kanssa ja poimii mukaansa juuri nämä kirjat. Kuka laskee arvon sille palvelulle että kirjastonhoitajat poimivat hyviä kirjoja ihmisille luettavaksi? Miten se saadaan hinnoitelluksi kirjaston tuottavuuteen ja vaikuttavuuteen?